Kuva metsälammelta
Wood4U, Suomalaisen puun mystiikkaa
Shamaani ukon pää

Shamaanin raajat tehdään niin, että tukki sahataan vinoon, esim. 45° ja leikkuu päät käännetään niin, että ne muodostavat nivelen. Lonkka ja olkapäänivelille raajaan porataan reikä ja raaja kiinnitetään vartaloon pultilla. Näin raajasta tulee liikkuva.

 

 

 

Meidän Shamaanilla kokoa on melko lailla, kokopituus on noin 2,5 metriä. Talvet Shamaani on istunut puuceessä. Siinä sitä olisi yllätysvieraalle hämmästeltävää, kun talvipakkasella kiireellä menisi puuceehen ja vastassa tuijottaisi iloinen Shamaani.

Tee-Se-Itse-Shamaani

12.5.2015

 

Alussa oli Tyhjä Kivi. Tyhjä Kivi kovasti Valtiattaren silmää häiritsi. ”Tällä tyhjyydelle loppu tulla pitää!” totesi hän. Niin Valtiatar käski vasallinsa töihin, Tyhjälle Kivelle kun oli saatavan Sisältö, Ajatus ja Tarkoitus.  Vasalli kovin Valtiattarensa toimeksiantoa pohti. Meni vuosi, meni toinen, mutta vihdoin alkoi ajatus kehkeytyä ja luomistyö puun saattamiseksi Eläväksi käynnistyi. Puusta, raudasta ja vasallin sekopäisyydestä syntyi Valtiattarelle Shamaani, joka Tyhjän Kiven valloitti ja sieltä maisemaa hallitsee.

 

Näin siis meillä. Arkikielellä Shamaani syntyi, kun vaimoni totesi, että tontinreunassa sisääntulotien varressa oli aivan tuolin näköinen iso kivi. Sille pitäisi saada joku istumaan. Tämä herätti ajatuksen Shamaanista. Shamaani on tehty kuorituista ja kuivatuista hirrenpalasista. Itse asiassa Shamaani on rakennettu ylijääneistä kaidepuista. Luonnollisesti puut ovat omalta tontilta.

 

Shamaanin sarvina on männynoksat sekä hiuksina ja partana on jäkälää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Shamaanin piirustus 2
Shamaanin piirustus 1
Iloinen shamaani tervehtii
Metsälampi mustavalkoinen

Wood4U

puh. 050 388 3853, e-mail: kari.moisiola(at)wood4u.fi

Y-tunnus 2590244-9, Alv rek.

copyright Wood4U, 2015